Thursday, April 12, 2018

Reilukerho kokoontuu Ruotsin akatemian ympärillä, osa 3: Viimeinen sammuttaa valot

Ruotsalainen lehdistö oli kokoontunut Tukholman vanhankaupungin pörssitalon eli nykyisen Nobel-museon eteen eilen torstai-iltana, joten uutinen saatiin tuoreeltaan: Ruotsin akatemian vakituinen sihteeri Sara Danius äänestettiin pois tehtävästään. Danius ilmoitti samalla "jättävänsä tuolinsa", siis tyhjäksi, sillä sääntöjen mukaan Akatemiasta ei voi vieläkään erota.

Puoli tuntia myöhemmin kerrottiin, että myös kiistelty Akatemian jäsen Katarina Frostenson jättäytyy pois toiminnasta. Asiasta kertoo tänään verkkosivuillaan suomeksi Hesari.

Kun molemmat kuningattaret on lyöty laudalta, peli voi jatkua, mutta kovin kiinnostavaa se ei enää ole. Jäljellä on enää mölisevä musta torni Horace Engdahl, joka eilisillan Twitter-feedissä sai kunnian esiintyä eräänä Ruotsin vihatuimmista kulttuuripersoonista. Sara Danius oli hyvin suosittu, kun taas entinen vakituinen sihteeri Engdahl oli hänen näkyvä vastustajansa. Torstai-iltana Engdahl saapui "määrätietoisena" kokoukseen ja tyrkki toimittajia tieltään. Neroutta ja makua!

Daniuksen erottaminen on iso sääli. Mutta näin se on, että kun naiset ja muut uudet tulokkaat pääsevät vanhan vallan linnakkeisiin, he joutuvat huomaamaan, että vanhanaikainen ja epädemokraattinen systeemi on tosiaankin vanhanaikainen ja epädemokraattinen systeemi. Kullatut ovet ja kuninkaalliset illalliset kyllä naisille ja feministeillekin kelpaavat, mutta monarkistisissa instituutioissa on juttu, että ne eivät ole, eivätkä voi koskaan olla, tasa-arvoisia.

Ironista kyllä, Ruotsin akatemian halvaantuminen ei ole voitto kenellekään, vähiten vanhan vallan dinosauruksille. Nimittäin nyt 18:sta jäsenestä aktiivisia on enää 11, ja uusien jäsenien hyväksymiseen tarvitaan 12. Kuningas Carl XVI Gustav on jo ilmoittanut, että sääntöjä tullaan rukkaamaan. Elinikäiset jäsenyydet taitavat pian olla muisto vain.

Ruotsi on iso maa, ja siellä riittää kyllä lukeneistoa ja oppineita ihmisiä jakamaan Nobelin kirjallisuuspalkintoa jatkossakin. Akatemian työ jatkunee ylimenokauden jälkeen uudella pohjalla, mutta ison lommon skandaali on sen kiiltävään kilpeen lyönyt.

Wednesday, April 11, 2018

Ruotsalaista tasa-arvoa

Parin viime vuorokauden aikana olemme nähneet ruotsalaista tasa-arvoa käytännössä. Se menee näin: naisia kyllä nostetaan näkyville paikoille ja korkeisiin virkoihin, mutta kun paska alkaa lentää, he vaikenevat ja miehet ryntäävät esitaistelijoiksi.


Sara Danius julkistaa Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajan vuonna 2016.

Näin ne hanskat lentävät:

Ensin Ruotsin akatemian jäsen ja entinen vakituinen sihteeri Horace Engdahl (s. 1948) kirjoitti iltapäivälehti Expressenissä nykyisestä sihteeristä Sara Daniuksesta, että tämä on Ruotsin akatemian sihteereistä huonoimmin onnistunut tehtävässään sitten vuoden 1786. Hän puolustaa ”rouva Frostensonia”, jonka joukko ”huonoja häviäjiä” halusi erottaa Akatemiasta. DN:n sivuilta voi videolla nähdä, miten laatulehti Dagens Nyheterin toimittajat naureskelevat sille, että sofistikoitunut Horace Engdahl meni avautumaan juuri matalaotsaisena pidetylle Expressenille.

Kjell Espmark (s. 1930) puolestaan toteaa toisen iltapäivälehden Aftonbladetin haastattelussa Engdahlista: ”Hänellä ei ole kunniaa. Tämä on alhaisinta mitä olen koskaan lukenut.” Hän on kuitenkin entisenä kirjallisuuden professorina lukenut paljon. Kohun kannalta jokseenkin noloa on, että 88-vuotias Espmark itse asuu Akatemian myöntämässä arvoasunnossa hienostokaupunginosa Djurgårdenissa. Sara Daniuksen näkyviin puolustajiin kuuluu Espmarkin tavoin työskentelyn akatemiassa jättänyt historioitsija Peter Englund.

Tilannetta selittävät osin Ruotsin akatemian säännöt, jotka noudattavat vanhoja ritarihyveitä, mutta sopivat huonosti yhteen läpinäkyvyyttä vaativan nykymaailman kanssa. Daniuksen virka velvoittaa häntä toimimaan Akatemian äänitorvena, jolloin hänen on vaikeaa ottaa kantaa omasta puolestaan. Akatemian työskentely on myös vaitiolovelvollisuuden alaista, ja aikaisemmin jäseniä on sitonut myös lojaalius toisiaan kohtaan.

Myös kulttuuritoimittajat ovat osallistuneet aktiivisesti keskusteluun, jossa lehdistö on ollut voimakkaasti osapuolena siitä saakka, kun DN nosti (linkki HS:n artikkeliin) Katarina Frostensonin puolison väärinkäytökset päivänvaloon.

DN:n Stina Otterberg kirjoittaa Katarina Frostensonista, että tämä on kuin venäläisen kansansadun Lumityttö, jonka kansantribunaali haluaa uhrata, jotta kevät pääsisi alkamaan pimeyden jälkeen. Otterberg sivuuttaa sen seikan, että Frostenson (s. 1953) ei ole mikään tyttönen, vaan palkittu runoilija ja istunut Ruotsin akatemiassa vuodesta 1992 jakamassa rahoja muun muassa itselleen ja aviomiehelleen. Vaikka olen kyllä samaa mieltä, että julkisuus tuomitsee runoilijaparan liian ankarasti. Niin kuin meillä Kontulassa oltaisiin sanottu, syytön se muija on aviomiehensä seikkailuihin.

DN:n Kristina Lindquist puolestaan kirjoittaa kiinnostavasti (valitettavasti maksumuurin takana) Akatamian jäsenen Sara Stridbergin asemasta. Feministikirjailija Stridberg edustaa tänään keskiviikkona Akatemiaa eräässä palkintogaalassa, minkä jälkeen hän on sanonut ottavansa aikalisän ja pohtivansa jatkoaan. Lindquist muistuttaa Stridbergiä siitä, miten tämän piti murskata patriarkaatti. Miten se onnistuu, kun on tottunut istumaan vallan kultaisissa huoneissa?

Ruotsin akatemiaa ravistelevan skandaalin ehkä surkuhupaisin lausunto ovat Akatemian entisen sihteerin Sture Allénin sanat (s. 1928) Daniuksesta (s. 1962): ”Hänen ongelmansa on, että hän ei ollut jäsen tarpeeksi kauan ennen kuin hänestä tuli sihteeri. Hänellä ei ole tarpeeksi kokemusta.” Sture Allénin puolustukseksi voi sanoa, että hän itse tuli valituksi aikanaan sihteeriksi vasta 58-vuotiaana. Mutta silti. On se kumma, jos naisen ongelma on vielä 55-vuotiaana hänen kokemattomuutensa.

Ja lopuksi: DN:n kulttuuritoimittajalle Björn Wimanille valkeni jo eilen se synkkä tosiseikka, että realistisin vaihtoehto Ruotsin akatemian kriisin ratkeamiseen on kuningas Karl Gustav XVI väliintulo. Tänään kuningas antoikin sitten tiedotteen, jonka mukaan Ruotsin akatemian sääntöjä harkitaan rukattavaksi. Sääntömuutoksen kohteena olisi vanhojen jäsenien eroamismahdollisuus, eli jäsenyys ei olisi enää elinikäinen, vaan työskentelystä pois jättäytyneen tilalle voitaisiin valita uusi jäsen. Myös määräenemmistösääntöä harkitaan muutettavaksi, jotta uusien jäsenten valitseminen olisi helpompaa. Akatemian shakkipelissä kuningas on siis valkoinen, no, kuningas.

Toivotamme tasa-arvoista kevättä Itämeren tuolle puolelle.

Kuvat: Wikimedia Commons.

Tuesday, April 10, 2018

Ruotsin akatemia: Kuka on suurin lörppäsuu?

Koska ihmisellä pitää olla älyllisiä harrastuksia, ja koska Ruotsin akatemian skandaali tarjoaa sikäläiselle yleisölle huomattavaa viihdearvoa, olen laatinut tähän suomenkielisten lukijoiden huviksi selkeän ja havainnollistavan shakkipelin. Voidaan lukea myös ruotsalaisen kirjallisuuseliitin ”kuka kukin on” -pelinä.

Valkoinen kuningatar: Sara Danius. Kirjallisuuden ja estetiikan tutkija. Akatemian nykyinen vakituinen sihteeri ja ensimmäinen nainen, joka toimii tässä tehtävässä. On luotsannut Ruotsin akatemiaa läpi kriisin. Kärsi erävoiton, kun suurin osa akatemian jäsenistä ei halunnut erottaa Katarina Frostensonia toiminnasta. Istuu Akatemian tuolilla nro 7. Danius on suomalaisille tutun kirjailija Anna Wahlgrenin (Lapsikirja) vanhin tytär.

Musta kuningatar: Katarina Frostenson. Ruotsalainen runoilija ja mm. pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon saaja. Kriitikoiden mukaan suuruuden päivät olivat 80-luvulla. Kriisi puhkesi, kun selvisi, että akatemian jäsen Katarina Frostenson oli luultavasti vuotanut tietoa Nobel-kirjallisuuspalkinnon saajista etukäteen puolisolleen, pahamaineiselle ”Kulttuuriprofiilille”, joka oli sitten lörpötellyt tietojaan eteenpäin. Frostensson puolisoineen omistaa myös kulttuuriklubin, jonka toimintaa Akatemia on rahoittanut ja jonka piirissä tapahtuneista väärinkäytöksistä Dagens Nyheter uutisoi viime vuoden puolella. On aiemmin puolustanut voimakkaasti puolisoaan, sittemmin ollut hiljaa julkisuudessa. Istuu Akatemian tuolilla nro 18.

Valkoinen lähetti: Peter Englund. Kirjailija ja historioitsija, tunnetaan erityisesti Ruotsin suurvalta-aikaa koskevista teoksistaan. Suomeksi mm. Suuren sodan vuodet (1996), Kirjeitä nollapisteestä (1998) ja Voittamaton (2001). Oli ennen Daniusta Akatemian vakituinen sihteeri. Kriisissä Englund on toiminut Daniuksen puolustuksena ja sanonut, että Daniukseen kohdistuva arvostelu on ollut perusteetonta ja epäreilua. ”Se paskiainen”, Englund totesi ”Kulttuuriprofiilista”, kun epäillyt Nobel-vuodot vahvistuivat tosiksi. Istuu virallisesti Ruotsin akatemian tuolilla nro 10, mutta ilmoitti perjantaina, ettei osallistu enää aktiivisesti sen toimintaan.

Musta torni: Horace Engdahl. Kirjallisuudentutkija ja kriitikko. Ruotsin kulttuurielämän näkyvimpiä hahmoja. Akatemian sihteeri ennen Englundia 1999-2009. Oli ennen naimisissa Helsingin yliopistossakin professorina toimivan Ebba Witt-Brattströmin kanssa. Witt-Brattström kirjoitti heidän avioeronsa jälkeen runoelman Vuosisadan rakkaussota, joka ilmestyi suomeksi helmikuussa 2018. Enhdahl puolestaan kirjoitti eron jälkeen mietelmäkokoelman Den sista grisen (suom. Viimeinen sika). Engdahl tunnetaan monarkistisista lausunnoistaan ja konservatiivisesta maustaan. Hänet on mainittu lehtitiedoissa ”Kultuuriprofiilin” hyväksi ystäväksi. Syytti Sara Daniusta kampanjan masinoimisesta Frostenssonia vastaan. Horace Engdahl istuu tuolilla nro 17.

Valkoinen hevonen 1 & 2: kirjailija Klas Östergren & kirjailija Kjell Espmark. Jättivät työskentelyn Akatemiassa perjantaina. Expressenin kulttuuritoimittaja Karin Olsson on huomauttanut, että Kulttuuriprofiili-kytkentöjä kritisoinut 88-vuotias Espmark itse asuu Akatemian myöntämässä arvoasunnossa hienostokaupunginosa Djurgårdenissa. Östergren ja Espmark istuvat virallisesti tuoleilla nro 11 & 16.

Musta lähetti: Sture Allén. Hän ja muut Frostensonin erottamista vastaan äänestäneet jäsenet eivät pitäneet asianajotoimiston riippumatonta selvitystä tarpeeksi todistusvoimaisena. Allén oli Ruotsin akatemian vakituinen sihteeri edellisen kriisin aikaan, kun Akatemia kieltäytyi tuomitsemasta Iranin uskonoppineiden Salman Rushdielle langetettamaa fatvaa. Istuu tuolilla nro 3.

Sellainen asetelma. Surkuhupaisaa on, että kiistaa käydään nyt siitä, kuka oli pahin lörppä ja kuka on vahingoittanut Ruotsin akatemian mainetta eniten. Entä kuka vuoti asianajotoimisto Hammarskiöld & Co:n selvityksen sisällön Dagens Nyheterille?

Jos kaikkien Akatemian myöntämien avustusten käyttöä aletaan tutkia tarkemmin, sieltä löytyy varmasti yhtä sun toista. Siitä voidaan toki kiistellä, mihin Akatemian vastuun pitäisi ulottua.

Reilukerho kokoontuu Ruotsin akatemian ympärillä, osa 2

Margaret Pennyn ura juorutoimittajana jatkuu!

Viimeisen viikon aikana Ruotsin kulttuurielämästä kiinnostuneet ovat saaneet seurata, miten keskenään riitainen Ruotsin akatemia vuotaa kuin seula, ja miten jäsenet yksi toisensa ovat katsoneet parhaaksi jäädä pois instituution työskentelystä. Akatemian kahdeksantoista jäsentä nimitetään eliniäksi, eikä jäsenyydestä voi erota.


Horace Engdahl julkistaa Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajan vuonna 2008. Palkinto myönnettiin Jean-Marie Gustave Le Cléziolle, mikä asianajotoimiston selvityksen mukaan oli vuodettu ulkopuolisille etukäteen. Kuva: Wikimedia Commons.

Akatemian entinen sihteeri, nykyinen jäsen ja kirjallisuudentutkija Horace Engdahl on kutsunut loikkareita ”huonojen häviäjien klikiksi”. Meille muille lienee selvää, että nykymaailmassa organisaatio, jonka suojelijana toimii Ruotsin kuningas ja jonka tunnuslauseena on Neroutta ja makua (Snille och smak), vain kerjää verta nenästään.

Tapahtui viime jaksossa: #metoo-kampanja nostatti Tukholmassa kohun "Kulttuuriprofiiliksi" lehdistössä nimetyn henkilön ympärille. Kahdeksantoista naista syytti tätä seksuaalisesta ahdistelusta ja häirinnästä. "Kultturiprofiililla" oli läheiset siteet Ruotsin akatemiaan, tuohon arvovaltaiseen instituutioon, joka vastaa muun muassa Nobelin kirjallisuuspalkinnon jaosta. Ahdistelusta syytetty henkilö on nimittäin naimisissa Akatemia jäsenen kanssa, ja Akatemia on rahoittanut myrskyn silmään joutuneen, henkilön johtaman kulttuuriklubin toimintaa.

Homma lähti lapasesta, kun alkoi käydä ilmi, että henkilö oli vuotanut usean Nobel-palkinnon saajan nimen etukäteen. (”Tietääkös tytöt, kuka saa seuraavan Nobelin kirjallisuuspalkinnon?”) Ruotsin akatemia värväsi tukholmalaisen asianajotoimiston selvittämään väärinkäytöksiä. Selvitys on nyt valmistunut, ja sen mukaan tietoja vuodettiin seitsemänä vuonna. Lisäksi kulttuuriklubin rahankäytössä oli epäselvyyksiä.

Mitä tästä seurasi, on toistaiseksi hämärän peitossa. Periaatteessa Akatemian työskentelyä suojaa vaitiolovelvollisuus. Viime viikolla kolme jäsentä jättäytyi kuitenkin pois toiminnasta, tunnetuimpana heistä Ruotsin akatemian edellinen vakituinen sihteeri Peter Englund. Virallisesti vain nykyisellä vakituisella sihteerillä Sara Daniuksella on puheoikeus Akatemian asioista, mutta viimeistään nyt tämäkin korttitalo näkyy sortuneen.

Sara Daniuksen kamala talvi

Mikä repi kuilun Ruotsin akatemian sisälle? Tämän ”tietävät” kertoa ruotsalaiset iltapäivälehdet. Ruotsissa, tuossa kuninkaallisten ja aatelisten maassa, on mahtimiesten vastapainoksi myös tehokas bulevardilehdistö. Aftonbladetin tietojen mukaan jäsenet olivat erimielisiä siitä, julkistetaanko asianajotoimiston selvitys vai ei, sekä ”Kulttuuriprofiilin” puolison jatkomahdollisuuksista Akatemiassa.

Lehden mukaan jäsenet äänestivät siitä, voiko puoliso jatkaa Ruotsin akatemiassa. Äänestys (joka lehden mukaan käytiin ikiaikaisen menettelytavan mukaisesti asettamalla mustia ja valkoisia palloja kulhoon) ratkesi selvällä enemmistöllä puolison hyväksi.

Asianajotoimisto oli suositellut Akatemialle tutkintapyynnön tekemistä kulttuuriklubin raha-asioihin liittyen. Akatemia päätti aiemmin keväällä olla tekemättä tutkintapyyntöä, mutta sunnuntaina Ruotsin poliisi kertoi, että tutkintapyyntö on jätetty. Sen voi nimittäin jättää kuka vain, Akatemian jäsen tai ei.

Akatemian vakituisen sihteerin Sara Daniuksen toimet ovat herättäneet voimakasta kritiikkiä Akatemian sisällä. Juuri Danius tilasi ulkopuolisen selvityksen ”Kulttuuriprofiilin” yhteyksistä Akatemiaan. Merkillepantavaa on, että kolme nyt työskentelystä vetäytynyttä jäsentä ovat osoittaneet tukensa Daniukselle. Peter Englund (historioitsija, kirjoittanut mm. Ruotsin suurvalta-ajasta) paheksui blogissaan, että Daniukseen kohdistunut kritiikki on sekä perusteetonta että epäreilua.

Myös kirjailija Sara Stridberg sanoi perjantaina ottavansa aikalisän ja pohtivansa, osallistuuko enää Akatemian toimintaan vai ei. Toisin kuin HS:n lyhyessä jutussa (9.4.) kerrotaan, uutistoimisto TT:lle antamansa lausunnon mukaan Sara Stridberg (jonka teos Unelmatiedekunta ilmestyi suomeksi maaliskuussa 2018) kertoo toivoneensa ja toivoo edelleen, että kaimansa Danius pystyisi tuomaan läpinäkyvyyttä Akatemian toimintaan.

Sara Danius joutui myös sunnuntaina Drottningholmin selvittelemään Akatemian suojelijalle eli kuninkaalle riitaisan järjestönsä toimintaa.

Mitä tekee valkoinen kuningatar, kun upseerit ovat kaatuneet ympäriltä?

Kuka vei viimeisen punaisen hiekkalapion?

Ruotsalaiset kulttuuritoimittajat ovat kuvanneet Akatemian rakoilemista "Baabelin tornin sortumiseksi" ja "avoimeksi sodaksi".

Ruotsin akatemian jäseniä ovat sitoneet vaitiolovelvollisuuden lisäksi lojaalius perinteikkäälle instituutiolle – ja toisilleen. Horace Engdahl kutsui mielipidekirjoituksessaan Expressen-lehdessä Sara Daniusta ”surkeimmaksi vakituiseksi sihteeriksi sitten vuoden 1786”. Akatemiasta perjantaina eronnut kirjailija Kjell Espmark puolestaan sanoo, että Engdahlin kirjoitus on falskeinta ja alhaisinta, mitä hän on eläessään lukenut.

Ymmärtäväiset ruotsalaiset ovat myös sitä mieltä, että instituutio, jonka jäsenet nimetään eliniäksi, ei ole enää tätä päivää. Sara Danius onkin sanonut, että Akatemia joutuu nyt harkitsemaan sääntömuutosta, jonka mukaan jäsenet voisivat erota ja heidän tilalleen voitaisiin nimittää uusia.

Ruotsin akatemia ei ole mikään pikkutekijä, se hallinnoi kahden miljardin kruunun arvoista omaisuutta. On myös vaikea kuvitella arvovaltaisempaa kirjallisuusinstituutiota. Magdalena Hain kuolemattomia sanoja lainaten, kirjallisuuden hiekkalaatikossa pahimmat tappelut viimeisestä punaisesta lapiosta käydään aina aikuisten puolella. Tässä tapauksessa niiden aikuisten, jotka viime kädessä päättävät sellaisen arvostetun palkinnon kuin Nobelin saajista.

Jäämme odottamaan, mitä uusia solvauksia Ruotsin kulttuurin nerokkaimmat ja arvostetuimmat henkilöt keksivät toisilleen.

Monday, April 9, 2018

Miten hylsyyn pitäisi suhtautua

Kirjoittajille annetaan paljon neuvoja, joiden mukaan heidän pitää tehdä kovasti töitä. On selvää, että valmis teos on suuren työn ja vaivannäön takana. Jos sen muistaisi uutta aloittaessaan, saattaisi jäädä aloittamatta. Onneksi aika kultaa muistot.

Tänään haluan ahkeruuden sijaan kirjoittaa kuitenkin toisesta tärkeästä aiheesta: sen hyväksymisestä, mikä on kirjoittajan vallassa, ja mikä ei.

Kun kirjoittaja työskentelee kotona, hän on yksin ainutlaatuinen. Mutta kun hän julkaisee, kentällä on monta muuta. Niin paljon muita kirjoittajia, jotka ovat tehneet kovasti töitä. Isolle suomalaiselle kustantamolle saatetaan tarjota tuhat uutta käsikirjoitusta vuodessa. Näistä noin 99 prosenttia hylätään.

Kotona työskennellessään kirjoittaja tuntee jossain vaiheessa olevansa valmis, tai sitten hän ei enää keksi, mitä käsikirjoitukselle tekisi. Hän lähettää sen maailmalle. Harvempi osaa tässä vaiheessa kysyä itseltään, onko hän valmis luovuttamaan kontrollin omasta luovasta prosessistaan toisaalle.

Kirjoittaja voi hallita ainoastaan sitä, miten hyvin hän tekee työnsä työhuoneen sisällä. Kun teksti on päässyt työhuoneen ulkopuolelle, kustantajalle harkittavaksi, hän ei voi vaikuttaa sen kohtaloon enää siinä vaiheessa mitenkään.

Tietysti hän voisi mennä kustantamoon esittämään perusteluita tekstin puolesta. Jos näin on joskus tehty, en usko sen päättyneen hyvin. Tekstin on pystyttävä puhumaan omasta puolestaan.

Katsoin Youtubesta opettavaisen videon. Siinä australialainen baletinopettaja kertoo, miksi hän lähti Lontoon Royal Balletista kolmen vuoden jälkeen. Hän kertoi tehneensä kovasti töitä, mutta jääneensä siitä huolimatta ilman ylennystä. Hän oli tanssinut solistitasoisia rooleja, silti hän joutui palaamaan aina uudelleen kuoroon. Tanssijoita oli niin paljon, ja kaikki olivat hyviä. Hän mietti, oliko valmis tässä vaiheessa uraansa siihen, että joku tekee päätökset hänen puolestaan. Vastaus oli: ei ollut. Hän palasi Australiaan ja perusti siellä oman yrityksen.

Teoksen julkaiseminen on osa luovaa prosessia, yhden ajatuksen viemistä loogiseen loppuunsa saakka ennen uuden aloittamista. Mutta kun lähetät tekstisi maailmalle, joudut samalla luopumaan kontrollista.

Kirjoittaja tarvitsee kolme ihoa. Paksun nahkan hylkäyksille ja torjunnalle. Herkän ja huokoisan ihon rakentavan palautteen kulkea läpi. Ja kirjoittamiseen vereslihan. Videon baletinopettaja muistutti, että taide on vain yksi osa-alue elämässä, mutta usein se tuntuu valtaavan kaiken muun. On kuitenkin paljon muutakin: perhe, läheiset, siviiliammatti jos sellainen on, tai vaihtoehtoja ainakin.

Neuvoni hylsyyn suhtautumiseen ei siis ole, että palaat piirustuspöydän ääreen ja teet ahkerasti työtä. Näin teet joka tapauksessa, jos olet kirjoittaja. Neuvoni on, että kysyt itseltäsi, mihin olet valmis.

Jos haluaa kirjoittaa, hylsyt eli hylkäyskirjeet ovat väistämättä osa ammattia. Niitä saavat myös julkaisseet ammattilaiset, jokainen projekti ei mene läpi. Hylsy pitää käsitellä myös henkisesti, pohtia sitä, miten käsikirjoitusta voisi parantaa ja sitä, onko se ajankohtaista. Ovatko kirjoittajan taidot tällä hetkellä sillä tasolla, että hän pystyy viemään hankeen parhaaseen mahdolliseen lopputulokseensa? Usein tarvitaan kovan työn lisäksi myös aikaa.

Jos käsistä on lähtenyt keskeneräinen teksti, kannattaa myös tarkistaa, ettei olisi käynyt niin että kirjoittaja haluaa päästä perille, mutta ei halua maksaa matkalipun hintaa.

Tekstin muokkaamisen ja viimeistelyn taito on välttämättömyys. Näissä voi jokainen harjaantua riippumatta ulkopuolisista tekijöistä kuten kustantajista. Editointia voi myös opiskella. Sanon aina kirjoittamisen opiskelijoille, että työpajat tai kurssit ovat keskeneräisen tekstin työstämistä varten suojatussa ympäristössä. Kurssit eivät ole kilpailuareenoita. Se, onko teksti julkaisukelpoinen, ratkeaa sitten luokkahuoneen ulkopuolella.

Ohjaajana en anna myöskään arvioita tekstin julkaisukelpoisuudesta, sillä siitä päättävät kustantajat itse. Kustantajilla on jokaisella oma visionsa. Tekstin kannalta ainoa ratkaisevat tekijä on, kohtaako sen kirjoittajan esteettinen maku kustannuspäällikön esteettisen maun, ja näkeekö kyseinen kustannuspäällikkö siinä potentiaalia.

Sitä on julkaisukelpoisuus, ei sen kummempaa.

Lopuksi: niille, jotka haluavat pitää koko taiteellisen prosessin hyppysissään alusta loppuun saakka, on vaihtoehtona omakustantaminen. Ennen kuin valintoja tekee, kannattaa tarkistaa omat odotuksensa ja tavoitteensa. Vain kirjoittaja itse voi vastata näihin kysymyksiin, kukaan ei voi vastata niihin hänen puolestaan.

Kirjoittaja on tamperelainen kirjailija ja luovan kirjoittamisen ohjaaja. Kuva: Toni Neffling

Wednesday, March 7, 2018

30 päivää, 30 naisohjaajaa (osa 4): elokuvat 26–30

30 päivää, 30 naisohjaajaa -haaste huipentuu tänään naistenpäivänä, ettekä varmaan usko kun sanon, että tämä ei ollut laskelmoitua! Vaan elokuva on yksinkertaisesti ollut pinnalla. #Metoosta on keskusteltu ja Oscarit on jaettu, ja vaikka palkintoja ei naisohjaajille nyt tippunut, niin olihan siellä naisehdokkaita joukossa, tältäkin listalta ihana Agnés Varda. Eilen alkoivat myös filkkarit Tampereella, eli sunnuntaihin saakka on Mansessa mahdollisuus nähdä lyhytelokuvaa laidasta laitaan.

Tässäpä tiivistetysti (flunssaisilla aivoilla) joitakin ajatuksia haasteen lopuksi:

Ennen haastetta en ollut oikeastaan katsonut elokuvia ohjauksen näkökulmasta. Totta kai minulla on ollut omat ohjaajasuosikkini, mutta noin tavallisesti olen valinnut elokuvat aiheen tai näyttelijöiden puolesta. Joskus (harvoin) olen tykännyt pohtia, miten elokuva on kirjoitettu, ja miten käsikirjoittajan ja ohjaajan valinnat eroavat toisistaan.

Jokainen tajuaa, että elokuvan tekeminen on ryhmätyötä, ja siihen tarvitaan todella monen ihmisen ammattitaitoa. Tällä listalla osa ohjaajista on taiteellisesta prosessista kokonaisvaltaisesti vastaavia auteur-ohjaajia, osa on palkattu tekemään duuni, osa on siltä väliltä. Mutta merkittävä osa listani naisohjaajista (22/30) on myös itse kirjoittanut elokuvansa (kreditoitu alkuperäiskäsikirjoituksen tai adaptaation laatijana yksin tai työryhmässä).

Haaste alkoi mielijohteesta ja lähti lapasesta nopeasti. Parhaimmillaan katsoin kolme elokuvaa päivässä, enempää en ehtinyt, kun arki kuitenkin pyörii normaalisti. Haaste sai yllättävää julkisuutta, kun Aamulehti huomioi sen tekemällä ison jutun Oscar-sunnuntaina.

Kiitos vielä erikseen kaikille, jotka kommentoivat päivityksiä ja suosittelivat elokuvia livenä, sähköpostilla, Facebookissa ja Twitterissä. Suosituksia tuli niin paljon, että sain niistä toiset kolmekymmentä ohjaajaa kasaan. Mitä haasteesta opin? En mitään, mutta tuli katsottua paljon elokuvia, se on tärkeintä.

26. Lynne Ramsay: Poikani Kevin (2011)

Poikani Kevin on murheellisen ajankohtainen elokuva amerikkalaisille ja listan toinen elokuva, jonka pääosassa on Tilda Swinton. Elokuva on vaikuttava siitä huolimatta, että Lionel Shriverin kirjaan ei ole paljon lisättävää. Swinton esittää äitiä, joka yrittää viidentoista vuoden ajan tulla toimeen esikoispoikansa kanssa. Teini-ikäistä Keviniä esittää taitava Ezra Miller. Elokuvan painostavaa tunnelmaa lisää se, että siinä ei käytetä taustamusiikkia juuri ollenkaan.

Lynne Ramsayn läpimurtoelokuva oli Ratcatcher (1999), joka kertoi teineistä 70-luvun Glasgowissa. Myöhemmin tänä vuonna ensi-iltaan tulee jännityselokuva You Were Never Really Here.

Poikani Kevin IMDB:ssä

27. Nora Ephron: Julie & Julia

Olen nähnyt tämän elokuvan kolmesti, enkä vieläkään osaa täsmällisesti sanoa, miksi pidän siitä niin paljon. Elokuva kertoo kahdesta eri aikakautena elävästä naisesta, odotusten ja intohimon ristiriidasta ja ylipäätään rakkaudesta ruokaan.

Julie (Amy Adams) on kolmekymppinen call center -työntekijä, jonka entiset opiskelutoverit ovat tärkeileviä bisnesihmisiä ja joka iltaisin lohduttautuu kokkaamalla maukkaita luomuksia keittiössään itselleen ja aviomiehelleen. Julia Child (Meryl Streep) puolestaan on amerikkalainen keittiösuuruus, 40-luvulla diplomaattimiehensä kanssa Ranskassa asunut kotirouva, joka kirjautui Cordon bleu -kokkikouluun ja kirjoitti tovereidensa kanssa myöhemmin kirjan ranskalaisesta keittiöstä amerikkalaisille. Hänellä oli myös oma TV-ohjelma. 2000-luvun Julie ihailee Julia Childia ja päättää aloittaa blogihaasteen, jossa kokkaa vuoden aikana jokaisen Childin keittokirjan reseptin.

Elokuvassa naisten suhde ruokaan on vielä keskeisemmällä sijalla kuin naisten suhde miehiinsä, jota toki sitäkin romanttisessa komediassa käsitellään. Keskeistä elokuvassa on, että molemmat naiset ottavat perinteisesti kodin ja yksityisen piiriin kuuluvan asian kuten ruoanlaiton ja uudelleenmäärittelevät sen tekemällä siitä julkista toimintaa, jonka avulla he toteuttavat itseään ammatillisesti.

Nora Ephron oli romanttisen komedian tunnetuimpia ohjaajia Yhdysvalloissa. Hänen elokuviaan ovat Julie&Julian lisäksi Uneton Seattlessa (1993) ja Sinulle on postia (1998). Ephron kuoli leukemiaan vuonna 2012.

Julie&Julia IMDB:ssä

28. Susanne Bier: Kosto (2010)

Listan toinen tanskalaisohjaaja! Elokuva tapahtuu osin Tanskassa sekä pieneltä osin nimettömällä pakolaisleirillä Afrikassa. Christian ja Elias ovat 12-vuotiaita ja käyvät samaa koulua. Eliaksen isä on ruotsalainen lääkäri, joka työskentelee Afrikassa. Eliasta kiusataan ruotsalaisuuden vuoksi, mutta luokan uusi poika Christian nousee puolustamaan häntä. Eliaksen isä vannoo väkivallattomuuden nimeen, mutta äitinsä vastikään syövälle menettänyt Christian on todennut, että oma turva paras turva.

”Kosto” käsittelee sitä, miten hyvää tarkoittavat aikuiset saavat usein pahaa aikaan, ja miten aikuisten tappeluissa ja sodissa lapsi vetää aina lyhimmän korren. Elokuva sisältää ahdistavia teemoja ja siinä näytetään brutaalin väkivallan seurauksia. Ohjaaja Susanne Bier tunnetaan myös TV-sarjasta Yövahti.

Elokuva voitti parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin vuonna 2011.

Kosto IMDB:ssä

29. Julie Delpy: 2 päivää Pariisissa (2012)

Richard Linklaterin Rakkautta ennen aamua -elokuvista tunnettu Julie Delpy on paitsi näyttelijä, myös käsikirjoittaja ja ohjaaja, joka näyttelee myös omissa elokuvissaan. Delpy on tehnyt useammankin tällaisen komedian, haastetta varten katsoin uudelleen elokuvan 2 päivää Pariisissa. Siinä Delpyn esittämä ranskatar Marion ja hänen amerikkalainen poikaystävänsä (Adam Goldberg) viettävät kaksi päivää Pariisissa, ja siinäkin on kaksi päivää amerikkalaiselle liikaa. Tyttöystävä flirttailee kaikkien kanssa ja joka kulman takaa tuntuu ilmaantuvan Marionin ex-poikaystäviä.

Osa elokuvan komediasta on helppoja vitsejä kulttuurieroilla, kuten sillä miten ranskalainen isä valmistaa ruokaa nyljetystä jäniksestä ja perhe puhuu seksistä ruokapöydässä. Mutta monet improvisoidut keskustelut ovat oikeasti älykkäitä ja hauskoja, ja näyttelijät ovat erinomaisia. Elokuvan Marionin tarinalle on tehty jatko-osa 2 päivää New Yorkissa, jossa kohellusta on vielä vähän enemmän. Delpyn komedioista kannattaa katsoa lisäksi ainakin Skylab (2011).

2 päivää Pariisissa IMDB:ssä

30. Heidi Köngäs: Liian paksu perhoseksi (1998)

Televisiolle kuvattu Liian paksu perhoseksi perustuu Sisko Istanmäen romaaniin. Nuori Kaarina Hazard esittää Kaisua, joka muuttaa Pohjanmaalle työskennelläkseen kyläkaupassa 60-luvulla. Rakennemuutos on käynnissä, osa asiakkaista kulkee vielä hevoskärrillä, muuttovirta käy Ruotsin suuntaan. Isännät juovat kaljaa kaupan rappusilla, liikkeessä kuullaan kylän uutiset ja juorut. Pian kauppa-apulaisen ja kauppiaan (Mika Nuojua) suhde syvenee, mutta millainen on miniän rooli ja asema pohjalaisessa kauppiasperheessä?

Elokuvasta pitävät kaikki, jotka ovat asuneet suomalaisella pikkupaikkakunnalla tai joskus käyneet sellaisella. Tove Idströmin käsikirjoituksessa ei ole mitään turhaa. Pääosanesittäjät (Hazard, Nuojua ja anoppi Liisamaija Laaksonen) sopivat hyvin rooleihinsa. Liian paksu perhoseksi oli käsittämättömän suosittu, kun se tuli aikanaan televisiosta, Areenastakin sitä on katsottu yli 100 000 kertaa. Eikä ihme, ihan tällaisia elokuvia ei enää tehdä. Elokuvalle myönnettiin Prix Europa -palkinto 1998.

Liian paksu perhoseksi IMDB:ssä

Bubbling under: 30 naisohjaajaa lisää

Romantiikkaa ja huumoria:
Penny Marshall: Big - isoksi yhdessä yössä
Penelope Spheres: Wayne’s World
Leslye Headland: Barchelorette
Catherine Hardwick: Twilight
Zoe R. Cassavetes: Broken English
Nancy Meyers: Holiday

Indie & art house:
Gia Coppola: Palo Alto
Lisa Cholodenko: The Kids Are All Right
Lena Dunham: Tiny Furniture (2010)
Marielle Heller: The Diary of a Teenage Girl
Greta Gerwig: Lady Bird (2017)

Historiaa:
Leni Riefenstahl: Tahdon riemuvoitto
Yuliya Solntseva: Chronicle of Flaming Years
Margarethe von Trotta: Hannah Arendt
Sarah Gavron: Suffragette

Jännitystä ja toimintaa:
Ida Lupino: Varo vapaamatkustajia
Elaine May: Mikey & Nicky
Mimi Leder: Deep Impact (1998)
Mary Harron: American Psycho

Elokuvia maailmalta:
Naoko Ogigami: Ruokala Lokki
Gurinder Chadha: Parempi kuin Beckham
Mira Nair: Monsuunihäät
Haifaa Al Mansour: Vihreä polkupyörä

Kotimaisia:
Ansa Ikonen: Nainen on valttia
Katariina Lillqvist: Uralin perhonen
Kaisa Rastimo: Säädyllinen murhenäytelmä
Johanna Vuoksenmaa: 21 tapaa pilata avioliitto
Marja Pyykkö: Yösyöttö
Saara Cantell: Onneli ja Anneli
Zaida Bergroth: Miami

Friday, March 2, 2018

30 päivää, 30 naisohjaajaa (osa 3): elokuvat 21–25

"Without the benefit of Google, ask anybody to name more than five female filmmakers that have made more than three films. It’s shockingly hard." Ohjaaja Leslye Headland (mm. Barchelorette) NYT 20.11.2015

Naisia on elokuva-alalla paljon, myös ohjaajina, ja he ohjaavat kaikenlaisia elokuvia. Tämän näköinen on tilanne, kun olen edennyt haasteeni päivään numero 25. Olen saanut matkan varrella niin paljon ehdotuksia ohjaajista ja elokuvista, että niistä saisin kokoon toiset kolmekymmentä, ja enemmänkin.

Hollywoodissa naisohjaajia sen sijaan on vähän. Kuten lainatusta New York Timesin jutusta käy ilmi, University of South Californian tutkimuksessa selvitettiin 100:n eniten tuottaneen leffan ohjaajien sukupuolijakauma vuosina 2013-2014. Naisohjaajia oli 1,9 prosenttia. Näyttelijä Helen Hunt on sanonut, että tilanne on itse asiassa huonompi kuin kymmenen vuotta sitten: numerot ovat tulleet alaspäin.

Suomessa HS kirjoitti puolestaan perjantaina 2.3. elokuvien saamasta tuotantotuesta ja ohjaajien sukupuolijakaumasta. Suhdeluvut ovat paremmat kuin Amerikassa, miesten ohjaamat elokuvat saivat noin 64 prosenttia, naisten ohjaamat elokuvat 36 prosenttia tukirahoista. Sen sijaan naisten ohjaamat elokuvat saivat noin 100 000 euroa enemmän kehittämistukea.

Bloggauksen lopussa on linkki aiheesta julkaistuihin tutkimuksiin Suomessa ja Yhdysvalloissa. Nyt kuitenkin elokuviin 21–25!

21. Amy Heckerling: Clueless (1995)

Tämä elokuva oli aikuisena vielä hauskempi kuin penskana. Syy: en 14-vuotiaana tajunnut, että siinä pilkattiin sukupolveani ja 90-luvun nuorisokulttuureja, mukaan lukien ns. ”vaihtoehtoinen” kulttuuri. Clueless perustuu Jane Austenin klassikkoon ”Emma” ja onkin ohjaajansa Amy Heckerlingin nokkelasti käsikirjoittama mukaelma tarinasta, jossa hyvää tarkoittava keskenkasvuinen etuoikeutettu nainen sotkee lähipiirinsä elämän sekaantumalla heidän asioihinsa.

Alicia Silverstone nousi pinnalle Aerosmithin musiikkivideon Crazy ansiosta ja teki lopullisen läpimurtonsa tämän elokuvan pääosassa Cher-tyttönä. Cher on tyhmä kuin saapas, mutta aika murunen, samoin hänen kaverinsa Di. Brittany Murphy on valloittava nuori komedienne tässä elokuvassa, traagista, että hän kuoli nuorena. Hyväntuulinen elokuva loppuu tietysti häihin. Erityismaininta hillittömästi liioitellusta 90-luvun nuorisomuodista. Myös: ysärihittejä soundtrackilla!

Clueless IMDB:ssä

22. Agnès Varda: Les Plages D’Agnés (2006)

Agnès Varda on ranskalais-belgialainen ohjaaja ja valokuvaaja, joka nousi pinnalle uuden aallon elokuvan myötä 50-60-luvulla. Hänellä ja aviomiehellään Jacques Demylla oli oma tuotantoyhtiö, jonka kautta he tuottivat omat elokuvansa. Varda käytti myös lapsiaan usein näyttelijöinä elokuvissaan.

En jaksanut katsoa uudelleen Cléo viidestä seitsemään tätä haastetta varten(1962), mutta katsoin tämän sympaattisen omaelämäkerrallisen dokumentin Les Plages D’Agnés (Agnèsin rannat). Elokuvassa käydään läpi Vardan uran ja elämän kohokohtia ja vieraillaan hänelle tärkeillä paikoilla. Agnès Varda tekee 89-vuotiaana edelleen elokuvia ja nyt tammikuussa hän sai Yhdysvaltojen elokuva-akatemian elämäntyöpalkinnon. Hänen dokumenttinsa Kasvot, kylät (2017) on myös Oscar-ehdokkaana tänä vuonna.

Les Plages D'Agnés IMDB:ssä

23. Dee Rees: Mudbound (2017)

Mudbound perustuu Hillary Jordanin samannimiseen kirjaan. Ollaan syvällä Etelässä toisen maailmansodan aikoihin, syrjäisellä maatilalla. Elokuvassa seurataan kahden perheen, isäntäperheen McAllanin ja vuokralaisperheen Jacksonin vaiheita. Molemmista perheistä ”ylimääräinen” poika lähetetään sotaan, ja kummankin perheen poika palaa takaisin muuttuneena. Sivuosassa vilahtaa myös valkoihoinen ryysyköyhälistöperhe.

Mississipissä kohdataan kovaa työtä, syrjintää ja raakaa rasismia, mutta myös luonnon kauneutta ja yllättävää solidaarisuutta ihmisten välillä. Kaikki ovat koko ajan yltä päältä kurassa, niin mustat kuin valkoisetkin. Ankeista aiheista huolimatta kuvat ovat todella näyttäviä. Elokuva sisältää ahdistavia teemoja ja veristä väkivaltaa.

Elokuvan voi katsoa Netflixissä. Kuvaaja Rachel Morrison sai elokuvasta ensimmäisenä naisena parhaan kuvauksen Oscar-ehdokkuuden, siis ikinä. Ja nyt on vuosi 2018. Myös Mary J. Blige on ehdolla paitsi parhaasta naissivuosasta, myös parhaasta alkuperäislaulusta.

Mudbound IMDB:ssä

24. Hannaleena Hauru: Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset

Vuorossa on ohjaajansa esikoispitkä! Hannaleena Hauru on ohjannut aikaisemmin lyhytelokuvia sekä TV-sarjan jaksoja. Elokuvassa nuoret rakkauden anarkistit tekevät iskuja rakkauden keinotekoisia ilmenemismuotoja, kuten kaupallisia kesähäitä vastaan. Elokuvan maailma on vahvasti maagisrealistinen, pojat ovat jääkiekkoilijoita, tytöt geishakoululaisia ja aikuiset kujalla. Varsinkin alkupuolella vauhtia riittää.

Nuoret pääosanesittäjät ovat hyvin sympaattisia. Elokuvassa on kiinnostavia ideoita ja hauskaa kerrontaa ja se on ammattimaisesti kuvattu, mutta onhan se toki kotikutoinen verrattuna listan muihin elokuviin. Suosittelen elokuvaa varsinkin teini-ikäisille katsojille.

Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset IMDB:ssä

25. Claire Denis: Beau Travail (1999)

Elokuva perustuu Herman Melvillen pienoisromaaniin Billy Boyd, mutta tarina on siirretty toiseen aikaan ja paikkaan. Kehyskertomuksessa kersantti muistelee aikaansa Djiboutissa, Afrikan sarvessa. Muukalaislegioonalaiset kouluttautuvat, silittävät, seisovat vartiossa ja käyvät bordellissa. Eräänä päivänä kasarmille saapuu uusi nuorukainen, jonka kersantti ottaa silmätikukseen. Alkaa mustasukkaisuuden ja simputuksen kierre.

Elokuvassa vuorottelevat realistinen ja runollinen kerronta, jossa tehokeinona ovat äärimmäisen estetisoidut tanssilliset koulutuskohtaukset. Elokuva sisältää Benjamin Brittenin tunnelmallista musiikkia ja puolialastomia lihaksikkaita miehiä.

Beau Travail IMDB:ssä

Tilastoja elokuvantekijöistä netissä:

Naisohjaajat kotimaisessa elokuvateollisuudessa

Inclusion in the Director’s Chair